Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. Painos)

30.9.2008

Megan Follows on minulle Anna



Kevin Sullivanin "Anne of Green Gables" -elokuvien Anna on kanadalainen Megan Follows. Olen ottanut digikuvan valokuvasta, jonka sain Sullivan filmiyhtiöltä.

Anna-kirjat ja Aurora-kirjat. Mitä yhteistä? Kanada ja aikakausi.

Muut kirjoitukset Lucy Maud Montgomerysta - klikkaa hänen nimeään tämä tekstin alla.

29.9.2008

Florewood plantation Museum



Florewood Plantation -kansio

Kuvat: Matti Amnell

Florewood Plantation, päärakennus. Tämä entinen plantaasi oli aikaisemmin 1850-luvun museona. Siellä saattoi tutustua puuvillan viljelyyn, elämään 1800-luvun tilalla aikana, jolloin orjuus oli vielä voimassa Etelä-Valloissa. Vuonna 2004 tämä ulkomuseo suljettiin ja huonekalut ja esineet myytiin huutokaupalla.

Olimme Torontossa asuessamme koko perhe vuonna 1986 pitkällä automatkalla, joka ulottui Missisipin vartta New Orleansiin asti.
Makuuhuone

Opas eli Plantaasin koulun opettaja luokassaan

23.9.2008

Säveltäjän työhuone

 


19. ja 20. vuosisadan vaihteen koti Zagrebissa. Kroatialaisen säveltäjän Ivan pl. [von] Zajc'in työhuone. Zagrebin kaupunginmuseo.
Posted by Picasa

21.9.2008

Sofiankatu, Helsinki. Katumuseo



Sofiankatu on Aleksanterinkadun ja Pohjois-Esplanadin välissä. Lähdemme liikkeelle Aleksin puolelta mukulakivikatua kohti Kauppatoria.









Zagrebin kaupunginmuseo

Zagreb City Museum


Olin vuosi sitten Kroatiassa ja Slovenissa ja otin siellä satoja valokuvia. Päinvastoin kuin Suomessa museoissa saa siellä valokuvata, ilman salamaa tietenkin. Kun olimme hyvin kiinnostuneita kaupunginmuseon mekaanisista soittimista (music box, musical box, carillon a music), museovirkailija jopa soitti meille niitä!

Olen laittanut näitä kuvia useisiin blogeihini, aiheista riippuen; nukkekotiblogiin, käsityöblogiin, Lucia Olavintytär -blogiin (keskiaika ja 1500-luku) ja tähän blogiin 1800-lukua ja 1900-luvun alkua koskevat kuvat.

Laitan vielä ainakin seuraavat aiheet: valokuvaamossa ja kampaamossa (ks Blogisisko 3), huonekaluja, rakennuksia-

Nämä kuvat on otettu nopeasti dokumentointimielessä. Jos haluat, voit lainata niitä ei-kaupallisiin tarkoituksiin esim blogiisi, kunhan mainitset kuvaajan eli minut.

Lisäys 2011. Viime vuonna huomasimme, että kuvaus ei ollut enää sallittua. Museo oli muutenkin muuttunut muodollisemmaksi.
Posted by Picasa

Vanhan ajan levysoitin

 


Zagrebin kaupunginmuseo
Posted by Picasa

Mekaaninen soitin








 


Zagrebin kaupunginmuseo
carillon a music (music box, musical box)

Posted by Picasa

Mekaaninen soitin

 


Zagreb, kaupunginmuseo

Klikkaa kuva suuremmaksi!
Posted by Picasa

Vanhan ajan radio

 


Zagreb, kaupunginmuseo
Posted by Picasa

Musiikkia ennen



Mekaaninen soitin, josta saatiin piamomusiikkia. Tällaisia oli mm Amerikassa saluunoissa ja hotelleissa. Tämä on kuvattu Zagrebin kaupunginmusossa, jossa niitä on useita. On ihmeellinen tunnelma, kun saa kuunnella näitä sadan vuoden takaisia mekaanisia soittimia.

Kuunneltiin musiikkia ennenkin 2

 


Zagrebin kaupunginmuseossa kuvattu
Posted by Picasa

Kuunneltiin musiikkia ennenkin

 


Kuvattu Zagrebin kaupunginmuseossa
Posted by Picasa

18.9.2008

Nuori Eino Leino herättää tunteita

100

Eino Leinon patsas Helsingissä Esplanadin puistossa. Lauri Leppänen 1953. Kuva: Anna Amnell


Helsinki 1905


Aurora riensi torin poikki ja pitkin Etelä-Esplanadia, jossa kyyhötti vielä pari puutaloa ylpeitten kivilinnojen lomassa.
- Kato, Eino Leino rouvansa kanssa, kuuli Aurora jonkun kuiskaavan takanaan.

Vastaan tuli käsikynkkää kävelevä nuoripari, joka näytti olevan kaikkien mielenkiinnon kohde. Nainen oli kaunis, hänellä oli mantelinmuotoiset silmät, hienosti kaartuva suu ja tukka "tumma kuin yö" niin kuin Leino oli itse jossain kirjoittanut. Se oli Freya Schoultz, jonka kanssa nuori runoilija oli mennyt äskettäin naimisiin kolmen vuoden kihlausajan jälkeen.

Eino Leino itse ei ollut koreudella pilattu. Hän oli pulleanaamainen, ja vaatteet jotenkin roikkuivat hänen päällään. Mutta mikä tyyni ja rauhallinen ilme, niin lämmin ja valoisa! Tuolta näyttää siis mies, joka tietää olevansa nero, ajatteli Aurora.

Olgan olisi pitänyt nähdä tämä. Hänhän jumaloi Leinon runoja, lausui niitä ääneen ja oli jopa alkanut käyttää Eino Leinon sanontoja.

--

Tyttöjen huoneessa Olga oli lukemassa kuten aina.
- Olga, mitä sinä luet? Ai, Eino Leinoa taas, Aurora sanoi, kun Olga ei vastannut mitään.

- Minä olen ajatellut, miltä Eino Leino näyttää, Olga sanoi äkkiä innostuen. - Hän on varmaankin pitkä ja hoikka, vähän tsaarin näköinen.

- Olga, ensinnäkin tsaari on ikivanha, melkein neljäkymmentä vuotta. Eino Leino on vain vähän vanhempi kuin Rudolf-serkkumme.

- Tarkoitin vain silmiä, sellaiset isot haaveelliset silmät niin kuin tsaarilla, mutta kyömynenä, sanoi Olga. - Ei pieni nykerö niin kuin tsaarilla.

- Olga, Aurora sanoi ja veti varovasti hattuneulan nutturastaan, - Eino Leino on pieni, paksu ja ainakin minun mielestäni myös nykerönenäinen. Hänellä on lisäksi pienet tihrusilmät. Näin hänet äsken torilla.

- Sinä olet ilkeä! Olga huusi ja tönäisten Auroraa juoksi ulos huoneesta Eino Leinon runokirja rintaansa vasten painettuna.

- Älä koskaan tyrki ihmistä, jolla on hattuneula kädessään. Se on terävä kuin murha-ase! huusi Aurora hänen peräänsä.

Mutta Olga ei kuullut enää. Hän oli sulkeutunut kylpyhuoneeseen ja potki raivostuneena peltistä kuhneammetta.

Wilhelmiina ja Jenny ryntäsivät paikalle.
- Mitä hirveetä elämätä täällä pietään! huusi keittäjä-Wilhelmiina tuimana. - Heti poes sieltä! Herrakin herree kesken iltapäeväuniaan.

Olga tuli kylpyhuoneesta posket punaisina hehkuen, käveli suoraan tyttöjenhuoneeseen Auroran ohi, meni sänkynsä päälle ja kääntyi selin.

- Eikö sovita? yritti Aurora lepytellä Olgaa ovelta.

Olga katsoi Auroraan silmät vihaisesti viirulla, nappasi suklaarasian pöydältään ja huusi: - Ei koskaan, senkin amerikkalainen!

Ote kirjastani "Aurora ja Pietarin serkut" (1993), joka kertoo Amerikasta palanneen Auroran ja hänen serkkunsa Olgan lukuvuodesta 1905-1906 Helsingissä. Yhteisnide Vaahteralaakson Aurora 2015

Eino Leino oli saanut työpaikan Päivälehdestä vuonna 1899. Hän kirjoitti lehteen pakinoita sekä kirjallisuus- ja teatteriarvosteluja. Hän meni naimisiin ensimmäisen vaimonsa Freya Schoultzin kanssa vuonna 1905 ja sai hänen kanssaan ainoan tyttärensä Helkan. Eya Helka Leinolla ei ollut jälkeläisiä.

17.9.2008

Siirtolaisia Amerikassa: Frank McCourt

Ennen aikaan siirtolaiseksi lähtö merkitsi yleensä lopullista eroa sukulaisista ja ystävistä. Näin kertoo amerikanirlantilainen kirjailija Frank McCourt (synt. 1931), joka lähti 19-vuotiaana Irlannista Amerikkaan:

"Äiti on sitä mieltä, että meidän pitää järjestää pienet juhlat lähtöäni edeltävänä iltana. Ennen vanhaankin järjestettiin juhlat aina kun joku läksi Ameriikkaan. Amerikka oli niin kaukana, että juhla nimitettiinkin Amerikan valvojaisiksi, koska sukulaiset eivät odottaneet lähtijää enää milloinkaan tässä elämässä tapaavansa."
Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli, sivut 390-391. 1997 (Alkuteos: Angela's Ashes 1996) Suom. Juhani Lindholm

Frank McCourt oli syntynyt Amerikassa, mutta perhe muutti takaisin Irlantiin. Frank eli järkyttävän köyhän irlantilaisen lapsuuden, jota hän kuvaa kirjassaan "Seitsemännen portaan enkeli", josta on tehty myös elokuva. McCourt matkusti Corkista "Irish Oak" -nimisellä laivalla, ja matka kesti yhdeksän päivää.

Frank McCourt opiskeli Yhdysvalloissa opettajaksi ja toimi englannin-ja kirjallisuudenopettajana New Yorkissa.

Hän on kirjoittanut myös lastenkirjan, joulukirjan "Angela and Baby Jesus", jossa 6-vuotias Angela [McCourtin äiti lapsena] on huolissaan siitä, miten Jeesus-vauva tarkenee seimessä, kun kirkossa on kylmää ja kosteaa. Ei ole edes huopaa peitteenä..

(valvojaiset= wake. Hautajaisia edeltävänä yönä järjestetty tilaisuus, jossa kerrotaan vainajan elämästä, muistellaan häntä, itketään ja nauretaan. Tällaisia tilaisuuksia on monissa kulttuureissa, esimerkiksi Suomen romaneilla. Irlannin katolisten valvojaiset ovat ehkä kaikkein kuuluisimmat. Niissä yhtyvät vainajan muisteluun katolinen uskonto ja railakas ilonpito.)

15.9.2008

Tarinamaanantai 48: Loiskis. Kengät mereen


Tarinamaanantai 49: NUmeron on 49!

Monet matkustajista nousivat vakavina laivan uumenista. Myrskyinen matka oli ollut heille kuin painajainen. Jotkut päättivät, että eivät koskaan enää astu jalallaankaan laivan kannelle, jos tästä matkasta elävänä selviävät. He pitivät kädestä kiinni kalpeita lapsiaan ja takertuivat vähäisiin matkatavaroihinsa. Hievahtamatta he seisoivat kannella ja odottivat, miltä näyttäisi tuo kauan odotettu Amerikan maa.

Kanadan maahan se oli, sillä oltiin tulossa Quebeciin, josta junat veisivät eri puolille Kanadaa ja Yhdysvaltoja. Aurora, Iida ja Milma seisoivat kannella muitten tyttöjen joukossa.



Kaunis Liina Vainionpää

Kaunis Liina Vainionpää otti kassistaan esille aivan uudet kiiltävän mustat, nyöritettävät nahkakengät. Hän riisui vanhat kenkänsä, laittoi uudet tilalle ja heitti vanhat kengät laivan laidan yli huutaen:

- Nyt vanhat ronttoset mereen! Tämä tyttö astuu Ameriikan maalle uusissa kengissä.




Liinan kengät lensivät kaaressa mereen, ja monet osoittivat nauraen Liinaa. Silloin kävi tuulenpuuska, ja Liinalta lensi ilmaan hieno tekokukilla, harsoilla ja sulilla koristettu hattu, jota hän oli varjellut koko matkan ajan.

- Käskekää kapteenin pysäyttää laiva! Siellä menee minun hattuni. Minä en halua mennä huivi päässä Ameriikkaan. Liina huusi itkun ja naurun sekaisella äänellä.

Kun tultiin satamaan, oli märkää, ja Liinan uudet kengät menivät savisiksi. Hän talsi kurassa sadatellen huonoa onneaan.

- Ei kannata olla liian turhamainen, kuiskasi Milma vahingoniloisena. Hän oli kadehtinut koko matkan ajan Liinan hienoja vaatteita.

. - Tytöt sanovat, että Liina on rikkaan talon ainoa tyttö. Sillä on mukana lampaannahkaiset villavällytkin. Se suuttui vanhempiinsa ja lähti siksi Ameriikkaan.

Ote kirjastani "Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. painos 1992)

Millainen oli 1900-luvun alun hattu?

8.9.2008

Anna-kirjojen ja Aurora-kirjojen maailmat



Lucy Maud Montgomeryn ensimmäisen Anna-kirjan ensipainos vuodelta 1908. Kustantaja: L. C. Page & Co. Kirja ilmestyi kesäkuussa 1908. 429 sivua. Lucy Maud Montgomery (30.11.1874 Cavendish - 24.4.1942 Toronto) julkaisi tämän jälkeen yhteensä 20 kirjaa, niistä 11 Anna-sarjaa.

Uskon, että tärkein lahja, jonka olen saanut Lucy Maud Montgomeryn kirjoista, on muisto siitä ilosta, jota hänen kirjojensa lukeminen tuotti minulle lapsena. Se on ollut osaltaan innostamassa minua kirjoittamaan lapsille. Tunnen kiitollisuuden lisäksi syvää myötätuntoa ajatellessani hänen elämäänsä, josta sain tietää vasta aikuisena. Mutta en usko, että hänen kirjansa olisivat vaikuttaneet muutoin kirjoittamiini tyttökirjoihin.

Monille suomalaisille käsite tyttökirja taitaa merkitä Lucy Maud Montgomeryn Anna- ja Runotyttö-kirjoja. Kun toinen nimellä Pirkko Pekkarinen kirjoittamani Aurora-kirja ilmestyi syksyllä 1993, luin muutaman kuukauden kuluttua Helsingin Sanomista kirja-arvostelun, joka alkoi:

"Aurora-sarja mukailee Puolenkuun Emiliaa ja Vihervaaran Annaa ja onnistuu siinä melko mukavasti.--" (Suvi Ahola: Rakkautta ja sortoa. HS/Kulttuuri 13.3.1994)

En tiennyt, olisiko minun pitänyt ilahtua vai loukkaantua. Tuo kirjani kertoo nimittäin vuoden 1905 Helsingistä - ja muut Aurora-kirjanikin Torontosta, jossa Montgomery tosin asui puolet elämästään, mutta kirjoitti siitä vain muutaman luvun yhteen tyttökirjaan, jonka päähenkilö kaipaa pois Torontosta Prinssi Edwardin saarelle ja pääseekin sinne. Hän kirjoitti kuitenkin Toronton lähellä ja Torontossa neljää ensimmäistä kirjaa vaille kaikki kirjansa, kannet ja ilmestymisvuodet täällä.)

Olin lukenut Anna- ja Runotyttö -kirjat viimeksi koululaisena, vuosikymmeniä sitten. Luulin kirjoittaneeni itsenäisesti 1900-luvun alun Torontosta ja Suomesta kahden kulttuurin näkökulmasta. (Samalla tavalla minun sanotaan saaneen vaikutteita Utrion "Vendelasta", jota en ole nähnyt vielä tänä päivänäkään.)

Tiesihän Suvi Aholakin, että olin asunut vuosikymmenen Pohjois-Amerikassa, sillä hän oli ensimmäisen kirjani julkistamistilaisuudessa, jossa siitä kerroin ja mainitaanhan se kirjojen takakannessakin. Liisi Huhtalan ensimmäisestä Aurora-kirjasta kirjoittaman arvostelun hauska otsikko oli  "Anna-kirjojen maailmasta" (HS 20.12,1991). Aurora-kirjat kertovat kuitenkin viktoriaanis-edwardiaanisesta 1900-luvun alun Torontosta vuosina 1903-1905, jolloin Montgomery oli jo yli 30-vuotias ja asui Prinssi Edwardin saarella, kaukana Torontosta. Hänen lapsuutensa ja kouluvuotensa osuivat 1880-luvulle monen tuhannen kilometrin päähän Torontosta. Sinne hän palaa kirjoissaan yhä uudestaan muutettuuaan miehensä kanssa vuonna 1911 Ontarioon, aluksi Toronton lähellä olevaan pieneen Leaskdaleen ja sitten Norvaliin ja lopulta Torontoon.

Esikuvani kirjoittamisessa olivat siihen aikaan enemmänkin englantilaiset klassikot kuten Jane Austen tai E.M. Foster. Englantilainen kirjallisuus yleensäkin oli minulle kovin tuttua ja läheistä jo silloin, koska se oli ollut erikoisaiheenani Helsingin yliopistossa estetiikan opinnoissa, ja pääaineeni oli englantilainen filologia, mikä merkitsi englanninkieliseen kirjallisuuteen perehtymistä. Poikani opiskeli Toronton yliopistossa muun muassa luovaa kirjoittamista, ja innostuin lukemaan kirjoittamisen oppaita, joita oli runsaasti saatavana kirjakaupoissa.

Lucy Maud Montgomeryn kirjat kuvaavat hänen omaa aikaansa, joten niitä ei voida pitää historiallisina nuortenkirjoina. Hän kirjoitti lähinnä omien muistojensa ja havaintojensa perusteella. Mutta kun nykyajan kirjailija kuvaa 1900-luvun alkua, hän joutuu turvautumaan historiallisiin lähdeteoksiin, sanoma- ja aikauslehtiin, väitöskirjoihin ja muuhun tietokirjallisuuteen, maalauksiin, elokuviin, musiikkiin, valokuviin ja museoiden kokoelmiin. Aikalaisten kirjeet, romaanit ja runot voivat myös auttaa, mutta Montgomeryn 1800-luvun lopun Prinssi Edwardin saarten kuvauksista ei olisi ollut minulle hyötyä.


Jotain yhteistä: Palmuhuone kanadalaisessa kartanomuseossa oli alkuna Aurora-kirjoilleni.  Kun näin sen, keksin juonen kirjaan, joka oli vasta kolmas Aurora-kirja (kuvassa Matti Amnellin kuva kirjan kantta varten.).  Oli hauskaa nähdä sama palmuhuone oli yhtenä tapahtumapaikkana Anna-TV-sarjassa.

Kerron Aurora-kirjoissa Kanadasta, jonka tunnen, laaksosta, jossa olen ollut kävelyllä lukemattomia kertoja, josta olen pitänyt luontopäiväkirjaa, puista, kasveista ja eläimistä, vuodenaikojen ja sään vaihteluista, taloista, joissa kävin, vaatteista, huonekaluista ja koriste-esineistä, joita näin museoissa, helteestä, jonka koin. Kerron Toronton luonnosta, eläimistä ja rakennuksista, 1900-luvun alun maailmasta.

Kanadassa sain ensi kerran tietää siitä, millainen ihminen oli Anna-kirjojen takana. Kanadalainen pappi, joka kävi pohjoisamerikkalaiseen tyyliin heti ensimmäisenä viikkona toivottamassa meidät tervetulleeksi uuteen kotikaupunkiimme, kertoi minulle heti alkuun, että Lucy Maud Montgomery oli ollut esimerkillinen papinrouva, tehnyt kotikäyntejä ennätysmäärän, valmistanut käsitöitä myyjäisiin jne. Hän arveli viisaasti, että Montgomery olisi sopiva yhteinen keskustelunaihe, sillä koko sivistynyt maailmahan tuntee Montgomeryn, josta Kanada on ylpeä.

Vuosina 1985 ja 1987 ilmestyivät ensimmäiset Lucy Maud Montgomeryn päiväkirjat. Ne herättivät kohua, sillä aurinkoisena supernaisena pidetty maailmankuulu kirjailija olikin elänyt miltei kahtia jakautunutta elämää loputtomien velvollisuuksien, aviomiehen salassa pidetyn sairauden ja kirjailijantyön ristipaineessa, mikä oli lopulta murtava hänet. Lehtiotsikot kertoivat "Revealing the Woman Behind Anne", "Anne's author faced darkness".

1980-luvun lopulla tulivat kanadalaisen Sullivanin Anna-kirjoista tekemät TV-sarjat, sain filmiyhtiöltä valokuvia, joita olen käyttänyt lehtijuttuihini. Olen lukenut Montgomeryn päiväkirjoja sitä mukaa kun niitä on ilmestynyt. Kirjoitin hänestä Suomeen kaksi lehtijuttua jo 1980-luvulla, toisen hänen lapsuudestaan Prinssi Edwardin saarella ja toisen Toronton ajoilta. Maud Montgomery (hän inhosi nimeä Lucy), viralliselta nimeltään Mrs Ewan Macdonald, asui viimeiset vuotensa Torontossa.

Samaan aikaan eli Torontossa toinenkin maailmankuulu kirjailija, nimittäin Mazo de la Roche, joka oli tullut hyvin rikkaaksi Jalna-kirjoillaan ja palannut kotimaahansa Lontoosta sotaa pakoon. Montgomery ei rikastunut edes elokuvista, sillä kokemattomuuttaan hän oli myynyt ensimmäisen eli kaikkein suosituimmaksi tulleen kirjansa kaikin oikeuksin (!) bostonilaiselle kustantajalle. Hänen tapauksensa vaikutti siihen, että kirjailijoilta ei voida enää vaatia vastaavaa.

"Ihan oikea runotyttö". Julkaistu: Koululainen.1987: 12, s. 8-9.

Lucy Maud Montgomery aikuisena. Lehtijuttuna "Lucy Maud Montgomery, oman aikansa supernainen. Anna-kirjojen äiti itse eli tuskaista kaksoiselämää." – Askel. 1989: 9, s. 36-38.

Kaisa Ikola kertoo ihkauusista Vihervaaran Anna-filmauksista ja antaa linkkejä.
L. M. Montgomery Institute  (Prinssi Edwardin saari)
Lucy Maud Montgomery Society of Ontario 

5.9.2008

Monenlaista lämpöä

Tyypillinen viktoriaaninen kartano. Vaahteralaakson kartano. Kuvitus: Matti Amnell

Salin kummassakin päässä oli valkoinen marmoritakka ja kultakehyksinen peili. Aurora kurkisti peiliin ja näki itsensä samalla aikaa sekä siitä että huoneen toisessa päässä olevasta peilistä. Peilimaailman loputtomissa saleissa hän pyyhki loputtomia pölyjä. Jäisikö hän tänne loppuiäkseen? Isästä ei ollut kuulunut vieläkään mitään.

- Minä menen nyt siivoamaan herran työhuoneen ja herrain biljardihuoneen, kuiskasi Mary. - Siivoa sinä salonki ja muista pyyhkiä kunnolla pölyt myös kirjastosta.
- Kyllä varmasti, vastasi Aurora ja meni salonkiin.

Salonki näytti hämyisältä avaran salin jälkeen, sillä aamuaurinko pääsi tunkeutumaan sinne vain vitivalkoisten pitsiverhojen ja paksujen tummanpunaisten samettiverhojen sivuilta. Tummanpunaiset satiinibrokadin peittämät seinät olivat täynnä maalauksia ja valokuvia kauniissa kehyksissä. Huonetta kiersivät sirot sohvat ja sen keskellä oli pyöreä pöytä. Perjantaisin talon rouva otti vastaan vieraat tässä kaupungin kauneimmaksi sanotussa salongissa.

Aurora veti samettiverhot syrjään ja katsoi laaksoon, jossa oli tavannut pojan. Ikkunalauta oli marmoria ja sen alla oli kultamaalilla sivelty lämpöpatterinsuojus, jossa oli simpukoita ja kukkaseppeleitä. Salin patterinsuojuksissa oli saniaisten keskellä oravia ja pöllöjä. Eräässä patterissa käärme oli käynyt oravan kimppuun. Aurora tunsi itsensä orvoksi ja köyhäksi kuin Tuhkimo ja siirtyi huokaisten kirjastoon.

Hänelle tulivat mieleen pitkät lämpimät kesäpäivät, jolloin hän istui lukemassa kotinsa verannalla Suomessa.

Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991. (2. painos 1992)

Kirjojeni kartanon esikuvana on ollut osittain Spadina, tämä kartanomuseo Torontossa. Tekstissä on kuvaus Spadinan salista ja pienestä vierashuoneesta, jotka olen siirtänyt Vaahteralaaksoon.




Spadina House Museum, Toronto. Photo: Anna Amnell