Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. Painos)

21.11.2006

Voiko tyttökirjassa olla kauhua ja jännitystä?

Aurora ja villikyyhkysten aika

Kuva/Cover picture: Matti Amnell
Aurora ja villikyyhkysten aika. 1995
(Ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa kirjoitin nimellä Pirkko Pekkarinen)
Yhteisnide Aurora-kirjoista Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora 2014 BoD, myös e-kirjana



On sanottu, että historiallinen romaani kuvaa sellaista,  mikä voi tapahtua nimenomaan tiettynä aikakautena. Minun tarkoituksenani on ollut Aurora-kirjoissa kertoa hyviä tarinoita ja tehdä lukijalle tutuksi 1900-luvun alun elämäntyyliä ja Kanadan luontoa.

1900-luvun alulle olivat tyypillisiä monet kummitusromaaniin sopivat asiat: kiinnostus yliluonnollisiin asioihin, yritys valokuvata haamuja, Freud ja psykoanalyysin alku (alitajunta, unet, lapsuuden traumat, unissakävely).

Herrasnuoret olivat joutilaita, köyhät lapset palvelijoina. Oli salaperäisiä hylättyjä lapsia. Oli ihmeelliset ja monimutkaiset hautajais- ja suremisrituaalit.

Sopivaa rekvisiittaa tarjoavat valkoiset maata laahaavat leningit ja tavarapaljoudet ullakoilla. Sähkövalot olivat harvinaisia ja sammuivat helposti. Upeat viktoriaaniset talot olivat suunnattoman suuria, palvelijat ylirasittuneita ja oppimattomia. Suomalaisten palvelustyttöjen lukutaitoa ihmeteltiin.

1900-luvun alku oli aivan kuin toinen maailma Toronto ja Kanada olivat osa brittiläistä imperiumia. Oli yhteyksiä eri puolille maailmaa. Matkusteltiin sukulaisten luo Intiaan, oli siirtolaisia, irlantilaisia orpoja tuotiin palvelijoiksi. Torontossa on edelleenkin syviä rotkomaisia laaksoja, on intiaanit ja lähellä myyttinen Niagara.

Spadina, garden

Spadinan museo. Etualalla puutarha. Kuva: Anna Amnell Copyright


Käynti Spadinan kartanomuseossa Torontossa vuonna 1987 oli alkuna koko Aurora-sarjalle. Palmuhuoneessa ajattelin: tästä voisi kirjoittaa kummitusromaanin. Sellainen tuli vasta kolmannesta Aurora-kirjasta.

1800-luvulla Spadinan silloinen omistaja lupasi kuolevalle nuorelle vaimolleen, että hänet haudataan vaimon viereen laaksoon ja arkut kiinnitetään toisiinsa ketjulla. Näin tehtiin. Kirjailija minussa kysyi: Entä jos lupausta ei olisi pidetty? Entä jos miestä ei olisikaan haudattu vaimon viereen? Syntyi kirja "Aurora ja villikyyhkysten aika" (1995), jossa Aurora palaa sulhasensa Thomasin kanssa Kanadaan.

Spadina

Spadina. Etualalla palmuhuone. Kuva: Anna Amnell Copyright


Thomasin isä on vastustanut nuorten liittoa. Nyt hän on sairaana, hän on saanut sydänkohtauksen kartanon palmuhuoneessa. Huhutaan, että hän pelästyi kummitusta, jonka on nähty liikkuvan kartanossa ja sen lähistöllä. Kuka kummittelee? Etsiikö nuori rouva miestään, jota ei haudattukaan laaksoon? Aurora, Thomas ja Thomasin sisar Vanessa ratkaisevat kummituksen arvoituksen.

Keskeiseksi henkilöksi tulee kuitenkin 13-vuotiasi orpo palvelustyttö Molly. Hänenkin ongelmansa ratkeavat lopussa ainakin osittain. Kirjan jännitys tulee juonesta, kummituksen metsästämisestä ja kummittelun syiden etsimisestä. Kirjassa on yksi iso mysteeri ja paljon pieniä.

Juuri kaikki nuo pienet asiat, äänet, tuoksut, tuntemukset, luovat jännityksen. Lukija kääntää sivua ripeästi. Myöhemmin hän voi palata kirjaan, kun tajuaa, että olihan siinä muutakin kuin kummitusjuttu. Koska nuorimmat lukijani ovat kahdeksanvuotiaita, kirjoissani ei ole seksiä, selvää erotiikkaa, eikä väkivaltaa. Monet lukijoistani ovat aikuisia, siksi kirjoissani on monikerroksisuutta eli tässä tapauksessa viittauksia Freudiin ja kulttuurihistoriaan.

Yllätys on ollut se, että joissakin lukijoissa herätti eniten kauhua kummitusta pakoon juokseva 1900-alulle tyypillinen kulkuri, viinalle lemuava hahmo, joka on pukeutunut rähjäiseen herrasmiehen asuun. Juuri tällaisiin vaatteisiin pukeutuneesta kulkurista teki Chaplin nostalgisen, hauskan ja jopa romanttisen henkilön elokuvissaan.

Huom!Matti Amnellin piirtämässä kansikuvassa haamu liikkuu samassa torontolaisen kartanomuseon Spadinan palmuhuoneessa, joka nähtiin myös Anna-kirjoista tehdyssä TV-sarjassa.

Tämän kirjoituksen pohjana on Nuorisokirjailijain kevätseminaarissa Hanasaaressa 19.4.1997 pidetty puheenvuoro.

5 kommenttia:

  1. Mikä loistava nimi kirjalle ja mikä kansi! Matti on loistava kuvittaja!

    Tuon itse blogiini varsin vähän tyttökirjoja, mutta yksi lukematon Selja tulee vielä ennen joulua.

    Luin Montgomeryn aikuisromaanin Sininen linna vasta tänä kesänä ja olin aivan myyty. Kesäni kohokohta.

    Sisko Ylimartimon kirjan Anna ja muut ystävämme olen lukenut ja tietysti kaikki Anna ja Runotyttö-kirjat.

    Minua kiinnostaa kirjojesi Pietari. Enkä minäkään tiedä miksi;-) Tosin äitini on Viipurin likeltä eli Valkjärveltä, mutta...ja sitten kaikki mammani kertomukset tuon ajan Viipurista. Ne elävät sisälläni ja olen niiden perässä mennyt korot kopisten Viipurin kaduillakin.

    Minulla olisi sinulle asiaa, mutta palaan ajalla.

    Voi hyvin!

    VastaaPoista
  2. Leena,

    Minulle Pietari tuli läheiseksi, sillä isoisäni kertoi siitä usein. Hän oli ollut nuorena miehenä työssä laivalla ja seikkaillut Pietarissa viuluineen.

    Kirjoissani on paljon kuvauksia vaatteista ja sisustuksesta. Sekä tietenkin luonnosta.

    Terijoki ja Pietari ovat mukana, Pietari vain muistoina, välähdyksinä. Terijoen huvilana on eräs dacha, jossa asuimme Helsingissä nuorena parina!

    Kuvaan tarkasti torontoliasen Spadinan kartanon viktoriaanisen salin, keittiön, pienen vierashuoneen, palmuhuoneen. Talon ulkoasu on muutettu kokonaan viktoriaaniseksi.

    Nythän Spadina Museum on kalustettu 1920-1930 -luvun tyyliin. Se on Facebookissa!


    Spadina avattiin museona 1980-luvulla, kun asuin Torontossa. Se oli kalustettu silloin Viktorian tyyliin, oikeasti sekatyyliin. Tein Kotilieteen ison jutun Viktorian tyylistä, siksi kiersin museoissa USAn puolellakin.

    VastaaPoista
  3. Artikkelini Viktorian tyylistä löytyy linkistä.

    VastaaPoista
  4. Hei Anna!

    Luin tämän kiinnostavan selostuksesi kummituskartanosta. Hyvä tarina, kannattaa varmaan lukea koko kirjakin, kirjoitan nimen muistiin ja lainaan kirjastosta.<3

    VastaaPoista
  5. Hei Aili,

    valitettavasti nämä kirjat ovat loppuunmyytyjä. Ovathan ne jo vanhoja. Tämäkin ilmestynyt vuonna 1995. Toivon, että saat kirjan kirjastostasi tai sitten lainana toisesta kirjastosta.

    Nämä Aurora-kirjat ovat jo Anna Amnellin tai Pirkko Pekkarisen kohdalla hyllyssä, kirjastosta riippuen. Pitäisi saada uudet painokset, mutt aika on huono.

    VastaaPoista