Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. Painos)

28.9.2015

Anton Tsehov -museo

The Chekhov House-Museum

The Chekhov House Museum, Moscow

Katso koko kansioni: Tsehov-museo

Nuorena Anton Tsehov (1860-1904) asui vuodet 1886-1890 tässä talossa vanhempiensa, sisarensa ja veljiensä kanssa. Hän oli valmistunut lääkäriksi ja elätti koko perheen kirjoittamalla lisäansioiksi pakinoita lehtiin. Vähitellen hän kirjailijantyönsä kehittyi. Hän sairasti koulupojasta asti tuberkuloosia.

P1080971

Museon alakerta



Kirjailijan veljen huone

Kirjailijan veljen huone yläkuva ja alakuva

P1080985


P1090027

Kirjailijan sisaren huone. Huomaa ompelukone ikkunan edessä


P1090025

Sisaren huone


P1090052

Portaat yläkertaan, kaiteessa rimpsukoristelu


yläkertaan

Kapeat ja jyrkät portaat vievät yläkertaan

P1090022

Seurusteluryhmä salissa


P1090016



 liina ja lampunsuojus

P1090017

Öljylampun suojus ja pöytäliinan reunus

P1080976

Kerroshyllykköjä näki useissa 1800-luvun museossa-



27.9.2015

Uudet värikollaasit 4: Tolstoin sohva

uudet värikollaasit 4

Moskovassa on Leo Tolstoin kaupunkikartano -museo. Ihastuin siellä olevan sohvan mahonkikaiteeseen ja keltaiseen toppaukseen ja otin niistä tämän kuvan, kun mahonki kiilteli kauniisti. Nehän ovat tämän viikon värit!

Uudet värikollaasit 4: Poltettu umbra ja keltaokra.




Otin myöhemmin kuvan koko sohvasta eri kohdasta, ja  se näkyi ihan erinäköisenä. Niin valo muuttaa värit!


Gum-tavaratalo

Samoja sävyjä on myös moskovalaisen GUM-tavaratalon sisustuksessa ja varsinkin lihaosastolla, jossa hiukan huvittavasti kinkut riippuvat kattokruunujen loisteessa. :) GUM valmistui 1800-luvulla, 1890–1893, ja sopii tämän blogin aikaan. Kuvani GUMista

P.S. Olin ensi kertaa elämässäni Moskovassa. Sukulaisvierailulla.

6.9.2015

Junalla Pietarista Moskovaan



Pietarin ja Moskovan välille rakennettiin rautatie keisari Nikolai I:n aikana 1844-1851. Alussa 1849 valmistunutta rautatieasemaa sanottiin Pietarin asemaksi, mutta se sai nimen Nikolain asema keisari Nikolain kuoleman jälkeen.  Rakennuksessa on vaikutteita Italiasta ja 1800-luvun "italialaisesta tyylistä" (Italianate architecture).
Kellotornin esikuvana  lienee ollut Palazzo Senatorio Roomassa. Komsomolskaya-aukiolla on kaksi muutakin rautatieasemaa nimittäin 1860-luvulla valmistunut Kazanin asema ja 1900-luvun alussa valmistunut Pohjoinen asema. Komsomolskaya-aukio on noin viiden kilometrin päässä koilliseen keskiaikana rakennetusta Kremlistä.
 [Kirjoitan keskiajan Venäjästä keskiaikablogiini.  Ks  siellä esim. hakusanat 'Venäjä'' tai 'Iivana Julma']
Olen syyskuussa 2015 kaksi viikkoa Moskovassa. Koetan kirjoittaa sieltä blogeihini, ja kuvia kertyy tänne Flickrin Moskova-albumiini. (Kreml = 'linnoitus')
Ks myös Art Nouveau Moskova (Igor Palmin: mustavalkoisia kuvia)
Lisää Igor Palmin Art Deco Russe

4.9.2015

Palveluammatit ovat usein näkymättömiä

sisäkön asu 1700-luvulla


Auttamisammateissa olevat ihmiset ovat nykyäänkin "näkymättömiä": henkilökunta ravintoloissa, kahviloissa, yliopiston ruokalassa jne. Aurora-kirjoissani on palveluskunnan ja isäntäväen suhde eräs keskeisistä teemoista: - Tämä talo on oikea kummitusten pesä. Eikä se ole ihme, kun tämä on niin riitainen talo. Minä lähden täältä pois, sen minä sanon, sanoi Mary ja purskahti itkemään. - Menen vaikka veljen luokse Klondikeen. --
Thomas ja Vanessa olivat nähneet hänet [Maryn] tähän asti vain herttaisena ja hymyilevänä, aina valmiina auttamaan.
Oikeastaan he eivät olleet koskaan kunnolla katsoneet häntä, olivat nähneet vain punertavan pullean käden, joka tarjosi heille ruokaa. Viime aikoina Thomas ei ollut huomannut häntä ollenkaan.
--
- Jos Thomas-herra lupaa järjestää kummituksen pois, niin minä jään, Mary sanoi ja riisui hatun päästään.
Thomas tajusi yhtäkkiä, ehkä ensimmäisen kerran elämässään, että juuri nämä taitavat ja toimeliaat naiset, Mary ja rouva Jones, tekivät mahdolliseksi heidän mukavan ja rauhallisen elämänsä. Vaahteralaakson Aurora, sivut 336-337 tai Aurora ja Villikyyhkysten aika, sivut 132-134.


Tämä on kirjoitukseni Facebook-sivullani tänään.

3.9.2015

Historiallinen romaani muovaa lukijan historiakuvaa

Hilary Mantelin Susipalatsista tehty sarja Suomen televisiossa. Kuva YLE
Virpi Hämeen-Anttila osallistui yliopistolliseen jatkokoulutusseminaariin, jossa keskusteltiin muun muassa historiallisesta romaanista. Hän kertoo blogissaan:
"Toisena päivänä kutsuluennon piti englantilainen historioitsija Ludmilla Jordanova. Hän on erityisen tunnettu ”julkisen historian” (public history) tutkija. Yksi Jordanovan aiheista oli historiallinen romaani. Hänen mielestään vakavat historiantutkijat tekevät väärin, jos sivuuttavat sen, koska sillä on suuri merkitys lukevan yleisön historiakuvan muovaamisessa. "

Virpi Hämeen-Anttilan blogi 


2.9.2015

Syyshortensiat

Syyshortensiat

Luonto on romanttisen kaunis. Miksi ei ihmisen elämässä saisi olla romantiikkaa? Miksi jotkut vihaavat romantiikkaa musiikissa, kaunokirjallisuudessa tai sisustuksessa? Onko se pelkoa siitä, että antautuessaan romantiikkaan ihminen tulee pehmeämmäksi ja heikommaksi? Vahva ihminen uskaltaa olla myös heikko, pehmeä ja romanttinen.

1.9.2015

Percival Lowell oli Marsin lumoissa


Percival Lawrence Lowell (1855-1916)

Amerikkalainen orientalisti ja kirjailija Percival Lawrence Lowell kyllästyi Japanin kulttuurin tutkimukseen ja löysi uuden innostuksen, kun luki vuonna 1893 kuuluisan ranskalaisen tähtitieteilijän Camille Flammarionin kirjan siitä, onko Marsissa elämää. 

Flammarionin kirjan englanninkielisen käännöksen esipuheesa (2015) on elävä kuvaus siitä, miten Lowell sai Flammarionin kirjan lahjaksi vanhalta Mary-tädiltään, innostui Marsista ja käytti loppuelämänsä Mars-tutkimukseen: 
"In November 1893, a wealthy Bostonian, Percival Lowell, was in Japan, as he had been off and on for a decade, renting an 18-room Tokyo house with no clear idea as to what he was going to do when he sailed from Yokahama Bay back to the United States. Toying with the idea of an Easter jaunt to Seville with a friend, he had no sense of imminent destiny, no idea that by then he would be headlong into what his biographer David Strauss called the 'daring enterprise' of founding an observatory, at first a temporary and makeshift one, for the purpose of studying Mars and trying to answer the question of its being an abode of intelligent life. 
"Lowell was back in Boston by Christmas, and there, a great thumping book awaited him that would determine his fate. It was a gift of his old aunt Mary Traill Spence Lowell Putnam, the sister of the late poet James Russell Lowell: La Planète Mars et ses Conditions d'habitabilité, Volume 1, by the French astronomer and prolific writer Camille Flammarion. Seldom has a more fateful collision of a book and a man occurred."

http://www.amazon.com/Camille-Flammarions-The-Planet-Mars/dp/3319096400


Siitä lähtien Lowell omistautui Mars-tutkimukseen ja bostonilaisen yläluokkaisen rikkaan suvun jäsenenä rakennutti itselleen suuren observatorion Arizonan autiomaahan.  Hän oli arvostettu tähtitieteilijä, joka muun muassa keksi vuonna 1902 uuden entistä paremman metodin havaitsemaan vesihöyryä tai muita aineita Marsin ilmakehässä.

Percival Lowell on kiehtova hahmo, koska hänessä yhdistyvät tiedemiehen rationaalisuus ja romanttinen mielikuvitus. "Professor Lowell was the brother of Amy Lowell, the poet, and seems to have shared the family gift for self-expression", kirjoittaa tähtitieteilijä Robert Richardson: Man and the Planets. 1956, sivu 89.

Percival Lowell kirjoitti kolme kirjaa, joissa väitti, että Mars on "kuoleva planeetta", jonka asukkaat ovat rakentaneet suunnattoman, koko planeetan kattavan kanavajärjestelmän. Sen avulla tämä sivilisaatio kuljettaa vettä napajäätiköiltä asutusalueille, jotka ovat lähempänä Marsin päiväntasaajaa. Lowellin kirjat olivat suunnattoman suosittuja. Lowellilta on peräisin käsite Marsista kuolevana planeettana, jossa on älykästä elämää kuten esimerkiksi Edgar Rice Burroughsin A Princess of Mars (1912) ja Ray Bradburyn The Martian Chronicles (1950) science fiction -romaaneissa. 


Edgar Rice Burrough: A Princess of Mars


Jo Lowellin elinaikana monet tiedemiehet väittivät, että Marsissa ei voi olla elämää ja Lowellin teoriat ovat kestämättömiä. Lowellin vision Marsista todisti lopullisesti vääräksi vasta NASAn Mariner 4:n luotain, joka lensi Marsin ohi kesällä 1965 ja otti Marsista lähivalokuvia. Valokuvista saattoi nähdä, että Marsin pinta oli kraatereitten peittämä kuten meidän kuumme pinta. Toisin kuin maapallon pinta, se ei siis ollut geologisesti aktiivinen. Mutta myöhempi tutkimus on osoittanut, että Mars on ollut menneisyydessä geologisesti aktiivinen, ja sieltä löytyy esimerkiksi aurinkokuntamme suurin tulivuori Olympus Mons

Lisäksi Mariner 4:n instrumentit mittasivat Marsin ilmakehän tiheyden. Marsin ilmakehä on yli 100 kertaa ohuempi kuin maapallaon ilmakehä. Kun taas Percival Lowell oli 60 vuotta aikaisemmin arvioinut, että Marsin ilmakehä oli vain 10 kertaa ohuempi. Lowellin arviot olivat kuitenkin olleet niin hyviä, että tiedemiehet ennen Mariner 4:ää olivat suurin piirtein samaa mieltä kuin Lowell Marsin ilmakehän tiheydestä. 


C. S. Lewis: Out of the Silent Planet (1938), "is a very well written and important piece of Martian science fiction". John Goslin

Ero näissä kahdessa arviossa Marsin ilmakehästä on kriittinen. Jos Marsin ilmakehä olisi ollut vain kymmenen kertaa ohuempi kuin maan ilmakehä, silloin - ottaen huomioon Marsin pintalämpötilan - vettä olisi voinut olla Marsin pinnalla nestemäisessä muodossa kuten esimerkiksi Lowellin kanavissa, jotka ylläpitivät elämää ja sivilisaatiota hänen kuvittelemassaan Marsissa. Mutta Marinerin 4:n tekemät mittaukset paljastivat, että Marsin ilmakehä on niin ohut, että vesi voi olla Marsin pinnalla vain jäätä tai vesihöyryä. Nestemäinen vesi on siellä mahdotonta. Siihen romahti Lowellin romanttinen visio marsilaisesta sivilisaatiosta.


Lowellin Marsin kartta vuodelta 1896

Ks. esim. Kevin W. Plaxco & Michael Gross: Astrobiology. A Brief Introduction, 2011
UUTTA :
Katso Mars-kuvia!
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1443414471806.html