28.2.2013

Unelmien Pariisi

Kun aloin kirjoittaa ensimmäistä Aurora-kirjaani kaksi lapsistani oli opiskelemassa Pariisissa. Kolmas lapseni oli vielä kotona Torontossa. Muistan, kuinka kerroin eräänä iltana hänelle ideaani ensimmäisestä Aurora-kirjasta.

Idea oli hänestä hyvä, ja juttelimme aamuyöhön asti siitä. Kun palasimme koko perhe Suomeen, hän opetti minut käyttämään tietokonetta ja innosti saamaan kirjan valmiiksi.

Tässä kuvassa on tyttäreni Pompidou-keskuksessa takanaan Pariisi. Se on unelmien kaupunki monille ihmisille. Tyttäreni opiskeli vuoden pääainettaan ranskalaista filologiaa Sorbonnessa. Hän asui Luxembourgin puiston vieressä olevassa tyttöjen asuntolassa.

Samana vuonna lähti myös vanhin lapseni Matti Pariisin opiskelemaan. Hänkin opiskeli ensin Sorbonnessa ranskan kieltä ja kulttuuria ja myöhemmin taidetta. Hän asui alussa Kanadan valtion omistamassa asuntolassa, jossa hän tapasi tulevan vaimonsa, joka opiskeli Sorbonnessa entistämistä ja arkeologiaa.

Kun kerroin Torontossa perhelääkärillemme, että tytär ja poika ovat molemmat lähdössä Pariisiin opiskelemaan, hän sanoi tyytyväisenä: "Ei ole hyvä nuoren tytön lähteä yksin Pariisiin kokonaiseksi vuodeksi". Perhelääkärimme oli myös rabbi ja terapeutti, joten hän tiesi, että kaikenlaista voi sattua Pariisissa. Mutta kaikki meni rauhallisesti.

Toisessa osassa Aurora-kirjoja Aurora saa stipendin Pariisiin, jossa Thomas on jo opiskelemassa. Minulla oli tarkoituksena kirjoittaa Aurora-sarjaan kirja "Aurora Pariisissa". Aurora olisi asunut samassa tyttöjen asuntolassa, jossa tyttäreni asui melkein 90 vuotta myöhemmin. Mutta siinä vaiheessa silloinen kustantajani oli tehnyt ensimmäisen toistuvista päätöksistään lopettaa nuortenkirjojen julkaiseminen. Minä kyllästyin koko juttuun ja laitoin kokoamani Pariisi-aineiston talteen. Sitä kirjaa ei ole tullut kirjoitettua.

Tuli kuitenkin kirjoitettua myöhemmin saman kustantajan pyynnöstä lasten versio Aurorasta (Aurora ja Molly 1999), ja sen kuvitti poikani Matti. Hän piti Ranskan kulttuurikeskuksessa Helsingissä myös näyttelyn Pariisin vuodenajat.

Lasteni osuus Aurora-kirjoihin on ollut tärkeä, ja Pariisi on edelleen meille läheinen lomakaupunkina. (Matin piirros Pariisista 2013)

27.2.2013

Sisäpiha Pariisissa

6eme arrondissement.
Helmikuu 2013, Matti Amnell

Venäläisiä Suomessa


Samovaari miellytti kaikkia (Kuva on otettu Haikon kartanohotellissa)

Kenraalikuvernöörin, ruhtinas Obolenskin virka-asunto oli vastapäätä Kappelia, kaunis keltainen rakennus, jonka toisen kerroksen parveketta somisti kuusi valkoista pylvästä.
  Runeberginesplanadilla oli vielä jäätelökauppias kottikärryineen koppalakki päässä valkoinen esiliina edessään huutelemassa:
  - Haroshii maroshii!Sofia-tädin talolle päästiin mukulakivisen Erottajantorin poikki. 
--
Keskellä katua istui resuisia päivänpaahtamia venäläisiä asettelemassa katukiviä. He olivat pitkäpartaisia korkeaposkisia miehiä punaisissa pitkissä talonpojan paidoissa, housunlahkeet saappaanvarsiin työnnettyinä.Kadunlaskijat alkoivat syödä välipalaa, kaivoivat eväät pusseistaan, tummaa limppua ja suolakurkkua. Joku otti taskustaan huuliharpun ja alkoi soittaa alakuloista sävelmää." Kirjassani Aurora ja Pietarin serkut 1993, sivu 92.

26.2.2013

Kevät Pariisissa

IMG_6201 by Brin d'Acier
IMG_6201, a photo by Brin d'Acier on Flickr.
Palais du Luxembourg. Kuva: Matti Amnell, joka kuvitti opiskeluaikanaan kirjani Aurora ja Molly ja teki Aurora-kirjojen kansien kuvat.

10.2.2013

Ystävänpäivään on enää 3 päivää



Hyvää ystävänpäivää!
Happy Valentine's Day!

Lue lisää ystävänpäivästä Blogisisko-blogistani.
Kuva: Antique Images

"To-morrow is Saint Valentine's day,
All in the morning betime,
And I a maid at your window,
To be your Valentine."
Shakespeare: Romeo & Juliet

4.2.2013

Numerokuvat : 23. Vanha Ylioppilastalo

Vanha Ylioppilastalo by Anna Amnell
Vanha Ylioppilastalo, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Vanha Ylioppilastalo Aleksanterinkatu 23/Mannerheimintie 3. Menen tänään tämän talon lähelle hammaslääkärille ja koetan löytää sen kadunnumeronkin jostakin ja kuvata sen.:) Aleksin puolella ei näkynyt lainkaan kadunnumeroa.
Tässä rakennuksessa sijaitsee Aleksin puolella Suomalainen kirjakauppa.
Vanha Ylioppilastalo on yksi Helsingin vanhimpia rakennuksia (1870).
Numerokuvat 23

golden man performanssi


Vanhalla tapahtuu. Kesällä ja talvella.

Helsinki December