25.8.2012

Aurora kirjojen tapahtumapaikat



Kuvitus Aurora-kirjoista: Matti Amnell (Jr)

Aurora-kirjoissa ovat juonen ja henkilöiden ohella tärkeitä kaupungit, talot, huonekalut, vaatteet, se miltä maailma näytti 1900-luvun alussa. Nämä kirjat ovat ilmestyneet kaksikymemntä vuotta sitten, mutta niitä luetaan vielä ja niitä on kirjastoissa. Suunnittelen sitä, että niistä voisi saada uudet painokset. Ehkä jonkin ajan kuluttua. Miten Aurora-kirjat ovat syntyneet?



Aurora. Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992)
alkaa Savosta, josta Aurora Koivu ja hänen naapurinsa Iida lähtevät ensin Helsinkiin ja sieltä laivalla Quebeckiin ja junalla Torontoon. Sen ajan Toronto oli samankokoinen kuin sen ajan Helsinkikin. Asukkaita oli noin 100 000, ja suuri osa rakennuksista oli puutaloja. Liikuttiin jalkaisin, hevosrattailla, polkupyörällä ja raitiotievaunuilla. Kirjan tapahtumat keskittyvät laakson reunalla olevaan kartanoon, jonne Aurora oli mennyt töihin odottaessaan, että hänen Suomesta karkotettu isänsäkin tulisi Torontoon. Tapahtumapaikat Helsingissä. (Kirjaston Tarinoiden Helsinki-sivuilla) Sivut poistettu.



Aurora ja Pietarin serkut (1993). Aurora tulee opiskelemaan taidetta Ateneumissa. Hänen 13-vuotias pietarilainen serkkunsa Olga tulee kouluun Helsinkin. On lukuvuosi 1905-1906. Tytöt asuvat tätinsä luona Bulevardilla puuutalossa Vanhan kirkon puiston vieressä. Olga muistelee usein kotikaupunkiaan Pietaria ja Terijokea, jossa hänen perheellään on huvila.



Aurora ja villikyyhkysten aika (1995) 1900-luvun Toronto, kartano ja laakso. Aurora, Thomas ja Thomasin sisar Vanessa selvittävät "valkoisen rouvan" eli kartanon kummituksen arvoituksen. Kanadan luonto on tärkeä myös tässä kirjassa. Toronton laaksot varsinkin.


Aurora ja Molly (1999) tapahtuu Suomessa ja Kanadassa. Se on kuvitettu nuorempien lukijoiden versio ensimmäisestä Aurora-kirjasta. Siinä kerrotaan enemmän irlantilaisesta orpotytöstä Molly ODaystä, joka on lapsipalvelija kartanossa. Hän ystävystyy Auroraan ja haaveilee toisenlaisesta elämästä.

Nämä kirjat ovat ilmestyneet kaksikymemntä vuotta sitten, mutta niitä luetaan vielä ja niitä on kirjastoissa. Suunnittelen sitä, että niistä voisi saada uudet painokset. Ehkä jonkin ajan kuluttua.
Lasten Sanojen aika/Sankarikirjat/Aurora



21.8.2012

Kommentti:

Kuluneet portaat

Museon kuluneet portaat voivat saada ajan hetkeksi pysähtymään. Biedermeiermuseo Berliinissä.

Kommentti Unan maailmaan:

Tuota olen tehnyt jo vuosikaudet, elänyt toisissa maailmoissa kuvien ja sanojen avulla. Sitä on historiallisten romaanien kirjoittaminen. Joskus on pieni sekunnin murto-osa, jolloin tuntuu, että verho heilahtaa hetkeksi syrjään, ovi raottuu, ja on todellakin siellä, menneisyydessä.

20.8.2012

Rautatieasema

IMG_0664 by Pink Lady on the Loose!
IMG_0664, a photo by Pink Lady on the Loose! on Flickr.
Opava, Moravia, Czech REpublic
Photo: MImi Amnell
More Opava photos
http://www.flickr.com/photos/pink_lady_on_the_loose/sets/72157631148163578/



IMG_0658

11.8.2012

Saran Kirjat: Montgomeryä äänikirjoina

Saran Kirjat: Montgomeryä äänikirjoina: Innostuin kuuntelemaan Montgomeryn novelleja Librivoxin kautta. Librivoxissa on tekijänoikeusvapaita kirjoja ilmaisina äänitiedoistoina. Ää...

10.8.2012

1900-luvun alun koti

Palmu

"Sisustus oli tyypillistä vuosisadan vaihdetta --Palmut ja muut isokokoiset huonekasvit, plyyshihuonekalut ja upeat oviverhot, kipsipatsaat ja runsaat taulut sekä esillä olevat valokuvat ja henkilömuistelut antoivat sille täyteläisen leiman." (Aarne Äyräpää Matti Äyräpään kodista)