29.1.2011

Auto 125 vuotta

1800-luvun auto. En tiedä, mikä merkki ja miltä vuodelta, mutta lienee ensimmäisiä autoja.
Ensimmäisen auton kehitti Carl Benz vuonna 1866. Auto 125 vuotta (video)


Autoja vuodesta 1770 lähtien. Kuvia. Klikkaa kuvia, kunnes näet ne suurina.
Klikkaa sanaa autot.

28.1.2011

Aurora-kirjat ja autot 6

108-1

Auto - ihailtu ja vihattu, hevosajurin kilpailija.

Pähkinäpuukujalla hevoset lähtivät juoksuun päästäkseen nopeasti lämpimiin talleihinsa. Ajuriparoilla oli edessään kolmen mailin matka alas kaupunkiin, ja he mulkaisivat kuskipukiltaan onnekasta virkaveljeään, joka pyyhälsi automobiililla rämisten ja paukkuen kauhistuneitten hevosten ohi ja roiskutti vielä kuraa niiden päälle-
Aurora ja villikyyhkysten aika 1995

Aurora-kirjat ja autot 5


Katso video 1900-luvun alun Pariisista
Thomas A. Edison
Kaikki olisi jännittävää Pariisissa. Kadut olisivat täynnä kiinnostavia ihmisiä, hienoja kiiltäviksi harjattuja hevosia ja korkeita hevosomnibusseja. Hienot rouvat puhdistivat siellä autonlyhdyt kalliilla hajuvedellä ja pienet köyhät tytöt möivät linnunsiemeniä katujen kulmissa.
  Voi kunpa pääsisin sinne, haaveili Molly. 


Anna Amnell: Aurora ja villikyyhkysten aika. 1995 
Mollyn kuva kirjasta Anna Amnell: Aurora ja Molly, 1999, m/v -kuvitus Matti Amnell

Aurora-kirjat ja autot 4

Boris ja auto
  
Sitten Boris äkkiä katosi. Se ei tullut illalla syömään eikä seuraavana päivänäkään. Borista etsittiin joka paikasta: naapureilta, ullakolta, hyljätystä pesutuvasta, halkoliiteristä ja tallista, jossa sillä oli ollut tapana nukkua vanhan satulan päällä. 
  Tyttöjen huoneessa Olga kyyhötti vuoteensa päällä. Aurora istui sängyn reunalle ja silitti Olgan tukkaa.
  – Entä jos Boris on syönyt rotanmyrkkyä? sanoi Olga ja alkoi nyyhkyttää.
  Auroraa puistatti. Borikselle oli voinut tapahtua mitä hyvänsä: se oli voinut jäädä hevosen alle tai rovasti Lampénin automobiilin alle. Toisaalta se oli saattanut mennä johonkin toiseen taloon. Se saattoi olla elossa. Jotakin piti tehdä.
Anna Amnell: Aurora ja Pietarin serkut. 1993. 

27.1.2011

Aurora-kirjat ja autot 3

025-1

Kuului automobiilin torven törähdys. Sofia-täti vavahti pelästyneenä. 
– Elli ja Eerohan siellä ovat, sanoi hän sitten helpottuneena.
 – Noihin hyrysysyihin en tule koskaan tottumaan, hän jatkoi.
  – Odotahan, kun Rudolf hankkii moisen, niin olet jo innokas automobiilidaami, sanoi Kasimir-setä
  – Rudolfko muka haluaisi tuommoisen? Eihän meillä olisi sellaiseen varaakaan.
  – Älähän nyt, vaikka meilläkin olisi kohta hevosettomat vaunut.
  – Onko Helsingissä jo paljon automobiileja? kysyi Aurora.
  – Onneksi ei ole, vain rovasti Lampénilla ja muutamalla muulla. Toivottavasti ei tulekaan.

Hyrysysy oli jätetty kauemmaksi Bulevardille, etteivät muitten vieraitten hevoset pillastuisi. Pian kerääntyi joukko ohikulkijoita töllistelemään automobiilia.
Anna Amnell: Aurora ja Pietarin serkut 1993

Tekstissä mainittu rovasti Viktor Lampen oli ensimmäisiä, jollei sitten aivan ensimmäinen auton omistaja Suomessa. Sitä autoa ei saatu varmaan papin palkalla. Ehkä hän tai hänen rouvansa sai perinnön.  Lampenin Ford maksoi 5000 markkaa, mikä vastaa nykyistä 20000 euroa. Jos on vuosi 1905, auto oli varmaankin vuoden 1904 mallia, kun oli ehtinyt Suomeen asti. Silloin valmistui hyvä retkeilymalli. Vuoden 1904 autoja


Aurora-kirjat ja autot 2

Camille Pissarro (1830-1903) Montmartre, Pariisi
Mustakantinen luonnoslehtiö taskussa ja Baedeker kainalossa Thomas puikkelehti Pariisin leveillä bulevardeilla, jotka olivat puolen päivän aikaan täynnä ratsastajia, hevosrattaita, hevosten vetämiä monikerroksisia raitiotievaunuja ja jopa kimaltelevia bensiinintuoksuisia automobiileja, jotka kiehtoivat varsinkin Edwardia. Thomas ajoi polkupyörällä Boulognen metsässä ja käveli Seinen rannalla etsien lempikirjojaan vanhojen kirjojen myyntikojuista. Hän osti kuumia kastanjoita katukauppiaalta ja ajoi kahden hevosen vetämässä raitiotievaunussa Montmartrelle.
Aurora. Vaahteralaakson tyttö 1991 (2.painos 1992)
ks. muitakin Pissarron maalauksia Pariisista sivulta, jonne yllä oleva linkki vie.
Paris belle Epoque Kuvia 1900-luvun alun Pariisista!

Aurora-kirjat ja autot 1

036-2
 
Vanessa ei pidä autoista
 
Ikävystyttävä John Baldwin oli tulossa pelaamaan tennistä. Viimeksi hän oli vienyt Vanessan ajelulle uudessa automobiilissään, mutta se oli pysähtynyt ja Vanessa oli joutunut työntämään autoa.


Vanessa inhosi autoja. Piti pukea päälle ruma pölyviitta ja kasvoille sammakon mulkosilmiä muistuttavat suojalasit. Suu tuli täyteen pölyä, kun ajettiin maantiellä. Mutta John Baldwin rakasti autoja aivan kuin Edward enokin. Pormestarin Rhona, Vanessan ystävä ja koulutoveri, haaveili ostavansa oman auton. Rhona rakasti vauhtia.
Anna Amnell: Aurora. Vaahteralaakson tyttö. Julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen vuonna 1991 (2. painos 1992) Kirjapaja Sisältyy yhteispainokseen Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, 2014

25.1.2011

Menneen ajan tunnelmaa - lamput 2


008
Originally uploaded by Anna Amnell

Meillä on jossakin vintillä tällainen valkoinen lamppu - ilman noita kristalleja.

1900-luvun alun lamppu


007
Originally uploaded by Anna Amnell

Aito vai kopio? En tiedä. Olettaisin, että aito, sillä näin lampun illalla antiikkikaupan ikkunassa.

16.1.2011

Auroran maailmaa tämäkin


Jugend ja Art Deco
Originally uploaded by Anna Amnell

1900-luvun alun tyylejä: jugend, art deco ja pohjoinen uusklassinen tyyli. Kaksi viimeksi mainittua olisivat osuneet jo Auroran aikuisuuteen ja merkinneet paljon hänen taiteilijantyölleen.

14.1.2011

Kaupunkikirjasto: Aurora-kirjat Torontossa

P1020996

Tunnetko HS:n kaupunkikirjaston ja maakuntakirjaston? Voit löytää kirjoja paikkakunnista, jotka kiinnostavat juuri sinua. Aurora-kirjat ovat Toronton kohdalla. Kirjoitin ensimmäiset kolme kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen. Pirkko on edelleen kutsumanimeni: Otimme koko perhe 1990-luvulla käyttöön mieheni äidin tyttönimen Amnell, kun Amnelleja on kovin vähän. Anna oli äitini nimi ja hyvin tavallinen nimi äitini suvussa monien vuosisatojen aikana.

5.1.2011

Taas hiihdetään Helsingissä



Kannen kuva kirjaan Aurora ja Pietarin serkut. Matti Amnell

Kylmät ja runsaslumiset talvet olivat tavallisia 1900-luvun alussa. Thomas Austin on tullut Pariisista Pietarin kautta Helsinkiin kosimaan Auroraa, saanut rukkaset Auroralta, on synkkänä ja päättää lähteä hiihtämään. On vuosi 1906 Helsingissä:

Iltapäivällä Thomasista tuntui, että hänen oli päästävä ulos. Hän puki ylleen hiihtotamineet ja pyysi hotellista sukset ja sauvat.
  – Monsieur, siellä on lumipyry, voitte eksyä, koetettiin häntä estellä. Mutta Thomas työnsi pietarilaiset huopatossut nahkaisten suksensiteitten läpi ja ponkaisi eteenpäin tyhjän torin poikki.

  Raivoisasti Thomas lykki itseään ohi runoilijan patsaan ja ohi ruotsalaisen teatterin, jossa oli ollut Auroran kanssa. Kasimir Friskin talo häämötti juuri ja juuri lumisateen läpi. Thomas kääntyi nopeasti ja nousi ylös mäkeä kohti komeaa punatiilistä kirkkoa, kohti Kaivopuistoa ja merta.

  Merelle, sinne hän halusi. Hän tunsi olevansa yksin lumisessa Helsingissä. Kaupunkilaiset istuivat kotonaan öljylamppujensa vieressä aterioimassa. Vihreässä talossa soitti kotiorkesteri ja pieni Auroran näköinen tyttö soitti viuluaan ikkunan ääressä.

  Eräässä Kaivopuiston kodikkaassa puutalossa iso perhe istui pöydän ääressä samovaarin ympärillä. Olivatko he suomalaisia vai venäläisiä? He olivat suomalaisia, sillä heillä oli omien suurmiestensä kipsisiä rintakuvia kaapin päällä. Samovaarin hyväksyivät kiihkeimmätkin suomalaiset separatistit. Sen oli Thomas huomannut.
 Auroran täti oli sanonut, että kansallisuus on sydämessä. Minne kuuluu minun sydämeni? kysyi Thomas itseltään. Onko se Don-joen laaksossa Kanadassa vai täällä ihmeellisen jäätyneen meren rannalla?

  Thomas lykki suksiaan yhä eteenpäin meren jäällä, kunnes oli keskellä pehmeää valkoista äärettömyyttä. Hänen edessään, samoin kuin hänen takanaan, näkyi vain valkoinen lumiverho.
  Taivaalla hohti vaimeasti valkoinen pumpulipallo - aurinko. Thomas menetti ajantajun, hän ei tiennyt oliko ollut merellä kauan vai vähän aikaa.
  Siinä äänettömän valkoisuuden keskellä Thomas tajusi, mitä hän halusi tehdä. Hän kääntyi suksillaan ja lähti hiihtämään kohti Helsinkiä. Lumipyry oli lakannut ja hän saattoi vielä nähdä edessään ladun, jonka hänen suksensa olivat painaneet lumeen.

  Hän saapui rantaan, hiihti puiston halki, ohi huviloitten, kivitalojen ja hökkeleitten Johanneksen mäelle ja oli pian Bulevardilla, jota peitti puhdas valkoinen lumi. Hän hiihti Kasimir Friskin talolle, jota lumiutu ja kaasulyhtyjen himmeä valo pitivät pehmeässä syleilyssään. Oli tullut jo pimeää, ja kaikki huoneet olivat täydessä valaistuksessa.
 Thomas irrotti sukset ja nosti ne nojaamaan seinään Auroran suksien viereen. Hän kopisteli lunta vaatteistaan ja kengistään, otti hatun päästään, ravisteli siitä lumen ja kolkutti ovelle. --

Ote kirjastani Aurora ja Pietarin serkut. 1993. (Julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen, monissa kirjastoissa hyllyssä kohdassa 'Anna Amnell')