5.10.2008

Aurora Pariisissa



Aurora asuu Pariisissa opiskellessaan Luxemburgin puiston lähellä olevassa amerikkalaisessa tyttöjen asuntolassa, samassa jossa tyttäreni asui Sorbonnessa opiskellessaan.

Ensimmäisessä Aurora-kirjassa Thomas Austin opiskelee Pariisissa. Toisessa Aurora opiskelee taidetta Ateneumissa Helsingissä ja saa palkinnoksi kalastaja-aiheisesta Punavuori-maalauksestaan stipendin Pariisiin.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa kolmanneksi kirja "Aurora Pariisissa", jossa kihloissa olevat Aurora ja Thomas opiskelevat Pariisissa. Se olisi ollut suuritöinen kirja, kokopäivätyön ohella en sitä olisi jaksanut kirjoittaa. Sitten lama söi Aurora-kirjojen jatkumisen. Toista Aurora-kirjaa piti jo lyhentää, jotta säästyisi paperia!

Minulla on matkalaukullinen aineistoa 1900-luvun alun Pariisista. Ehkä kirjoitan vielä sen kirjan. Sekä tyttäreni että poikani ovat opiskelleet Pariisissa, samoin miniäni. Pariisi on osa meidän perheen elämää, sillä lapset kävivät meidän vielä Suomessa asuessamme ranskalaista koulua.

Ennen Kanadaan lähtöä olimme koko perhe yhdessä myös Pariisissa sanomassa hyvästit Euroopalle - niin kuin luulimme - ja asuimme Rue des Ecoles-kadun varrella erään hotellin ylimmässä kerroksessa. Yhtäkkiä avoimesta ikkunasta kuului kovaa meteliä. Ryntäsimme kaikki ikkunaan. Ihmiset huusivat "Au voleur! Au voleur!" ja ajoivat takaa mustabaskerista miestä.

- Ihan niin kuin meidän ranskan kirjassa, huokasi 12-vuotias tyttäremme onnellisena.

Haluatko kokeilla, miltä tuntuu puhua ranskaa? Kuuntele tavallisimpien ilmausten ääntämistä ilmaiseksi. Kuuntelemalla oppii parhaiten. Muista, että kertaus ja toisto ovat kielen oppimisessa tärkeää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti